lauantai 25. helmikuuta 2017



Kunta ja koulutus

Koulutuspolitiikan merkitystä ja kunnallispolitiikkojen asemaa päättäjinä ei pidä aliarvioida. Kaupunginvaltuusto on todellinen paikka, jossa päätetään kaupungin suunnasta.  Koulutuksesta ei saa leikata enää yhtään.  So-Te uudistuksen myötä koulutuspolitiikka jää kunnille. Isoja muutoksia on kuitenkin jo kaavailtu, ja pelko hyvin kehitetystä ja toimivasta koulun oppilashuollon murenemisesta on olemassa.
 Politiikka on demokratiaa, jossa kansan ääni määrää suunnan. Se tulee kreikankielen sanoista demos (tavallinen kansa) ja kratos (valta).  Kunnanvaltuutetun asema ei siis ole pelkästään tunnollista kokouksissa istumista, tai omasta vapaa-ajasta luopumista, vaan tarvitaan osaamista kohdata vaikeat asiat ja ennen kaikkea rohkeutta argumentoida asiat, joissa kuntalaisten hyvinvointi on etusijalla. Kunta tarvitsee yhteistyötä tekeviä päättäjiä, jotka osaavat viedä yhteisiä, arjen ihmisten asioita eteenpäin eli paneutua politiikkaan.
Jos ennen kuntavaaleja annetaan epäolennaisille asioille ja populismille liikaa tilaa, ja sen takia jää moni tärkeä asia kokonaan huomioimatta ja niiden varjoon. Äänestämällä tai politiikkaan osallistumalla jokainen voi vaikuttaa oman kunnan asioihin, kun vaan tahtotilaa löytyy.
Yksi tärkeimpiä asioita, joita kunnallispolitiikassa tulee kehittää, on päiväkotien ja koulujen peruskorjaukset ja liikuntatilojen vuokrausten saatavuus. Lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet ovat kiinni tiloista. Vanhempien tehtäväksi ei saa jäädä uusien harrastusten etsiminen siksi, ettei liikuntaseura pääse kehittämään toimintaansa, kun tiloja uusille joukkueille ei löydy. Vanhempien tehtävä ei ole miettiä mihin kouluun lapsensa voi laittaa. Onko koulu terve, tai missä olisi hyvä koulu lapselleni? Hyvä ja terve koulu ja harrastusmahdollisuudet kuuluu kaikille.
Varhaiskasvatuksen subjektiivinen hoito-oikeus takaa kunnissa tasa-arvon. Kuopiossa hoito-oikeuden rajaaminen kaventaa yksinhuoltajien, opiskelevien äitien ja maahanmuuttajaperheiden mahdollisuuksia osa-aikaiseen työhön. Hoito-oikeuden rajaaminen pois sulkee kokonaan oppimisvaikeuksien tuen tarpeen tunnistamisen varhaisessa vaiheessa. Vaikeuksien tunnistaminen jää kouluille, jolloin se voi toisinaan olla jo myöhäistä. Totuus on, ettei meillä ole varaa yhteenkään syrjäytyneeseen nuoreen, jonka sosiaalinen ja tai kognitiivinen tuki olisi pitänyt huomioida aikaisessa vaiheessa lapsen kehitystä.
 Hyvinvoivasta kunnasta kumpuaa motivoituneita nuoria opiskelemaan ja etsimään aktiivisesti töitä. Hyvinvoivassa kunnassa koulutusta rakennetaan tasa-arvoisempaan suuntaan ja koulutuspolitiikkaa nivotaan yhteen aina varhaiskasvatuksesta jatko-opintoihin ja toisen asteen koulutukseen pääsyyn asti. Varhaiskasvatus, iltapäiväkerhot ja koulutusmahdollisuudet eivät saa riippua perheen tulotasosta. Kaikilla on oltava mahdollisuus laadukkaaseen oppimiseen.

  Inkluusio ja resurssien puute   Mediassa ja eri opettajien foorumeilla   puhutaan jatkuvasti oppilashuollon puutteista ja yhä huonommi...