keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

                             Kevyesti keskiviikkona


Toissapäiväiset Venäjän tapahtumat järkytti. Pietari, tuo niin kaunis kulttuurihistoriallinen kaupunki naapurissamme. Mahtava lomakohde kylpylöistä, kulttuurista, ruuasta, taiteesta, arkkitehtuurista ja kielistä kiinnostuneille. Pietari tarjoaa kaikkea matkailijalle.


Mikään ei saa minua ymmärtämään noita julmia tekoja.
Maailmassa satsataan rauhaan. Maailmassa laitetaan rahaa uusiin sotakalustoihin. Rahalla saadaan kalustoa ja kalustolla pyritään turvaamaan rauhaa. Yritetään järjestää sotilaallisia yhteisharjoituksia. Nämä rahat olisi järkevämpää kohdentaa rauhanomaisempiin neuvotteleviin toimenpiteisiin ja rauhaa edistäviin yhteistyötoimintoihin.
Rauhanturvaaminen lähtee pienemmistä asioista.
Rauha ja sen turvaaminen tulevaisuudessa lähtee kunnista.
Muistatteko aikaa, kun omalla kylällä sai lapset rauhassa leikkiä ja piileskellä metsissä ja jopa iltamyöhään oli turvallista palata kotiin harrastuksista. Vieläkö voidaan luottaa, että näin on?


Rauha lähtee perheiden hyvinvoinnista. Turvallisista aikuisista. Rauha kunnissa lähtee päiväkodeista ja kouluista.
Koululuokkiin sovelletaan työrauhamallia, jos ryhmässä tuntuu olevan ongelmia opiskeluun.
Päiväkodeissa opetellaan rauhoittumaan ja laskemaan kymmeneen suuttumuksen tullessa.


Kaupunkien tulee panostaa varhaiskasvatukseen ja koulutukseen niin, että se on turvallinen,
 ja jossa joka kevät suvivirsi soi onnellisissa merkeissä lasten ja nuorten keskuudessa.
Haluammehan kaikki  turvallisen ja terveen kaupungin ympärillemme, jossa asuu onnellisia ihmisiä.
Kulttuuria ja rauhaa tulee rakentaa yhdessä kaikkien kanssa. Eri etniset taustat pitää saada kohtaamaan toisensa eikä kulttuurien välinen kuilu saa leventyä.
Tämän päivän rasismia tulee ehkäistä kaikin tavoin. Kaikilla on oikeus inhimilliseen ja tasa-arvoiseen kohteluun minun kaupungissani.



  Inkluusio ja resurssien puute   Mediassa ja eri opettajien foorumeilla   puhutaan jatkuvasti oppilashuollon puutteista ja yhä huonommi...