AKTIIVIMALLI kyykyttää ja syrjii
Loistavasti on kritisoinut eräs kokoomuslainen oman
puolueensa politiikkaa Kuopiossa aktiivimallista ja hyvä niin. Aktiivimalli on
huono, sen hän myöntää.
Tyyppi kuitenkin väitti Savon Sanomille taannoin, ettei
moitteita ole fb-kirjoituksesta tullut. Mutta on tullut. Paljonkin. Kirjoituksessa ilmaisusta ”oletti tulevan
demareilta” tulee mieleen taskuvaras perisalaisella torilla, joka
kiinnittääkseen huomion pois itsestään huutaa ” katsokaa varas”.
Mutta totuus on olemassa, eikä totuus pala tulessakaan. Työttömyysluvut
saadaan tilastoissa näyttämään hyvälle tämän aktiivilain myötä. Vai olisiko
sattumaa, että aktiivimallin työtuntiraja on sama, kuin työlliseksi laskettaessa?
Ulkomaankauppa –ja kehitysministeri Kai Mykkäsen ( kok.) mukaan
18 tunnin palkaton työkokeilu lasketaan työllistymiseksi ( A-studio 3.1.2018) Nyt
nähtäväksi jää, paukutellaanko henkseleitä torilla kokoomuksen teltalla vaalien
alla, että työttömyysluvut on saatu laskemaan, vaikkakin se on tehty valheellisesti
ja ihmisarvoja loukkaavasti? Vai kuullaanko totuus?
Tämä aktiivimalli siis kaunistaa tilastoja. Hallitus
kaavailee tällä hetkellä jo toista mallia ja lisää sanktioita ja byrokratiaa
työttömien päänvaivaksi ja kyykyttämiseksi. Taisi tulla kirjoitukselle
kannatusta. Mutta ollaanpa tarkkoja, kannatetaanko samalla epäsuorasti kokoomuksen
ja hallituksen tulevaa eriarvoistavaa politiikkaa?
Kannatetaanko siis politiikkaa, mikä on yhtä kuin: ki-ky, lomarahojen
leikkaus, harmaata taloutta tukeva hallintarekisterilaki, diabeetikoiden
lääkekorvausten aleneminen, vammaistuen ja eläkeläisten hoitotuen aleneminen, koulutusleikkaukset,
sote-sopat, eläinsuojeluasiamiehen lakkautus, tuulivoimatukien pienennys eli vihreiden
arvojen poistaminen ja allekirjoittamatta jätetty YK:n ydinasekieltosopimus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti