Äidit huutaa, miksi lapsi lyö

Miksi lapsi lyö

”Älä anna lapsen lyödä itseäsi”, on lastenpsykiatrien paras ohje mielestäni. Lyömisen syitä ei tarvitse tietää, eikä jälkeenpäin kysellä, vaan yksinkertainen neuvo on, että ketään ei saa vahingoittaa. Lyömisen suhteen on nollatoleranssi. Tämä nollatoleranssi pitää olla perheessä, päiväkodissa ja kouluissa. Oikean ja väärän opettaminen ja asiaan puuttuminen heti, on tällaisissa tilanteissa kaikista tärkeintä. Jos lyöminen sallitaan, se viestii välittömästi lapselle tunteen heikosta vanhemmasta tai aikuisesta, joka ei pysty asettamaan mitään rajoja lapsen tekemisille ja toiminnoille. Tällaiselle käytökselle aikuisen on tehtävä heti stoppi ja kertoa selvästi, ettei näin saa tehdä. Lasta ei myöskään missään nimessä saa lyödä takaisin, ikään kuin osoittaakseen lapselle miltä hänen kielletty tekonsa toisesta tuntuu.

Mikä toimintapa sitten loppujen lopuksi kunnioittaisi lasta, tuntuisi aidolta välittämiseltä ja lisäksi opettaisi oikeaa käyttäytymistä jo varhaisessa iässä? Taaperot turvautuvat kehonkieleen turhautuessaan ja ovat kunnon nyrkkisankareita ja raivottaria. Nämä negatiiviset tunteet kuuluvat lapsen kehitykseen. Myös nuorilla koululaisilla voi olla kielenkehityksen kanssa viivästymisiä, jolloin nuori turvautuu lapsuusiän mentyä ohi kehonkieleen viestittämään turhautumista, huomionhakua, kostoa tai jotain muuta. Myös rajoja haetaan murrosiän alkuvaiheessa ja murrosiässä hyvinkin rajusti, mikäli ne ovat jääneet varhaislapsuudessa puutteellisiksi tai kokemus rajoista ja rakkaudesta on ollut lapsen tuntemuksen mukaan laimeaa.

Uhmakkaat lapset ovat yleistyneet tänä päivänä. Niiden määrä on lisääntynyt päivähoidoissa ja kouluissa. Impulssien hallinta tuntuu myös olevan yhä vähemmän hallinnassa lapsilla ja nuorilla. Oletetaan, että suuri osa aikuisista osaa suhtautua asiaan oikein ja ymmärtää mistä syystä ja miksi lapsi lyö.  Joku lapsi lyö toista, toinen lyö omaa päätään lattiaan. Näissä tilanteissa aikuinen joutuu vaikean paikan eteen pohtimaan tätä asiaa.

Kouluissa kohdataan ja havaitaan yhä useammin väärin suunnatun aggression ohjautumista väkivaltaiseksi käytökseksi ja havaitaan lisääntyvästi uhmakkaita oppilaita. Mutta aggressiota voidaan ajatella energiana. Sitä voidaan miettiä neutraalina elämänvoimana. Se ei siis ole negatiivistä, mutta ei positiivistakaan. Lapsuudesta kehityksen kulkiessa eteenpäin voima ohjautuu eritilanteissa eritarkoituksiin. Tämä ihmisaggressionvoima voidaan nähdä samoin kuin suuret vesimassat voimalaitoksissa, jotka saadaan tuottamaan sähköä, mutta se ei voi tulvia ympäristöön aiheuttaen suuria vahinkoja.

Koulussa opetetaan toimintatapoja ja kohteliasta käyttäytymistä. Jotkut oppivat taidot nopeammin ja helpommin, kuin toiset. Näille hyville käytöstavoille, juuret löytyvät kotoa. Ensimmäinen lapsen sosiaalisen kasvun ja hyvien käytöstapojen oppikenttä on siis koti. Kotona opittuja hyviä tapoja lapsi osaa soveltaa koulussa, harrastuksissa ja kaveripiirissä. Jo päivähoidossa ja alaluokilla havaitaan lapset, joiden poikkeava käyttäytyminen vaatii selvittelyä ja pohdintaa mistä on kyse. Kun vanhempien tai lasten kanssa työskentelevän aikuisen hälytyskellot soivat, niin apua tulee hakea käytösongelmiin heti. Näin ollaan oikealla tiellä ja puhutaan varhaisesta puuttumisesta. Ei tarvitse odottaa tilanteen kriisiytymistä lapsen tai nuoren kanssa, vaan päästään puhumaan asioista heti ja luottamuksellisesti ja avoimesti kasvatusalanammattilaisten kanssa. Myös perheillä on oikeus hakea neuvoa ja apua hankaliin tilanteisiin, joita esiintyy. Moni perhe hyötyisi perhetukipalveluista ja lapsi tai nuori hänelle kiinnitetystä tukihenkilöstä. Varhainen tuki on kuin laittaisi rahaa pankkiin.