Lapsia ja nuoria uhkaa vihapuheet ja vääristely
Esiopetuksen
ja peruskoulun roolia pitää vahvistaa somekouluttajana. Se ei enää voi yksin
jäädä vanhempien ja perheen velvollisuudeksi. Kännykkä ja erilaiset sovellukset
kun ovat käytössä jo esikouluikäisillä. Peruskoulun rooli on määritelty hyvin
selkeästi. Perusopetuksen pitää tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja
yhteiskunnan jäseninä, sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja.
Lapsia ja
nuoria uhkaa vihapuheiden, rasismin ja valheidenmaailma tänä päivänä. Valheita levittää sosiaalinen media , face, twitter ja
snapchat.
Ne ovat helppoja kanavia ottaa kantaa ja
kirjoittaa mielipide asiaan, kuin asiaan. Somessa on helppo
tuoda mielipiteet heti julki, ja liian usein vailla mitään tietopohjaa tai
osaamista. Mikä uhkaa nuoria enemmän, kuin sosiaalisen
median vääristellyt tosiasiat.
Syyttömien
maalittaminen on myös lisääntynyt. Lisääntynyt negatiivinen sävy somessa on näkyvää.
Positiivista keskustelua ei enää tahdo löytää. Vihapuheet ovat ottaneet vallan lasten
ja nuorten joukossa, johon some antaa helpon alustan jakaa niitä.
Valheita jaetaan
eteenpäin, sillä se saattaa tukea omaa käsitystä asiasta. Someviidakossa on
vaikeampi ymmärtää ympäröivää yhteiskuntaa, kun kollektiivisia valheita ja vihantunteita
jaetaan isolle joukolle ja tunteista tulee väärennetysti omakohtaisia. Erilaiset
vähemmistöt saavat äänensä kuulumaan paremmin, kuin hiljainen enemmistö.
Huolestuttavaa on, että sitä huutavaa vähemmistöä kuunnellaan jatkuvasti
enemmän. Vaarana on, että vastaus voi löytyä ääriliikkeistä tai
salaliittoteorioista jo hyvin varhaisella iällä.
Tässä ajassa tarvitaan enemmän kykyä nähdä hyvää ihmisten tekemisessä ja kyky etsiä ratkaisuja ja me tarvitsemme suunnan muutoksen lapsillemme ja nuorillemme.
Peruskoulu
tarvitsee tulevaisuudessa somekäyttäytymiseen järjestelmällistä ja ajantasalla
olevaa opetusta lapsille. Opetusta, jossa askel askeleelta osallistutaan somen
välityksellä asiallisesti julkiseen keskusteluun, uutisiin ja valtiovallan
toimintaan ja muiden mielipiteisiin ilman propagandaa ja populismia. Tuhoon
syöksyvää yhteiskunnallista ilmapiiriä voi saada puhtaammaksi oppien kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti