"Yhdeksän vuotta ohi ! "huudahdus on historiaa
Peruskoulun päättävät nuoret ovat usein vielä
murrosiässä ja askeleet aikuisuuteen ovat hataralla maaperällä. Usein kuulee
yhdeksäsluokkalaisten jo puhuvan siitä, kuinka kohta ei tarvitse enää opiskella
ja peruskoulu on pakkopullaa. Näin varmasti on ja väsymyksen merkkejä alkaa
tulla juuri ennen toiselle asteelle siirtymistä. Liian usein nuorille saadaan
mielenterveyspalveluja ja kuraattorin tai sosiaalitoimen tukea lähempänä
yhdeksättä luokkaa. Osa heistä on vasta täyttänyt 16 vuotta. Elämäntilanteen
vuoksi nämä nuoret eivät ole kypsiä päättämään omista jatko-opinnoistaan tai
eivät kykene omien huolien vuoksi näkemään realistisesti tulevaisuutta ja omia
vahvuuksiaan. He tarvitsevat tähän aikuisen tukea.
Uusi oppivelvollisuuslaki koskee peruskoulun
päättäneitä oppilaita ja opetuksen ja koulutuksen järjestäjälle tulee uusia
oppilaan ohjaus ja valvontavastuita, joilla varmistetaan nuoren saamaa tukea
koulutukseen hakeutumisessa. Erityisesti mahdollisissa keskeyttämistilanteissa.
Usein opintonsa keskeyttäneen nuoren taustalla on murrosiän loppuvaiheessa
alkaneet sosiaaliset, mielenterveys, tai päihdeongelmat. Näitä ongelmia ei
saada nykyään ratkaistua yläkoulun loppuun mennessä. Hoidon ja tuen tulee
jatkua saumattomasti nivelvaiheessa.
Taloudellisesta näkökulmasta katsottuna monessa
perheessä on talous tiukalla ja jatko-opintoihin on tarvittu suuria summia
rahaa. Uusi oppivelvollisuus takaa maksuttomuuden
toisen asteen koulutuksessa. Ammatillinen tutkinto tai lukiokoulutus ja sen
päätteeksi suoritettava ylioppilastutkinto olisivat jatkossa täysin maksuttomia
sen kalenterivuoden loppuun saakka, kun nuori täyttää 20 vuotta. Opetuksessa
tarvittavat oppimateriaalit sekä työvälineet ja yli seitsemän kilometrin
koulumatkat on myös esitetty ilmaiseksi.
Uudistuksella nostetaan koulutus- ja osaamistasoa ja
varmistetaan jokaiselle nuorelle mahdollisuus toisen asteen tutkinnon
suorittamiseen. Toisen asteen tutkinnon suorittaminen edistää henkilön
työllistymistä ja yhteiskuntaan
osallistumista. Työelämän osaamisvaatimukset ovat muuttuneet ja nyt on
oikea aika tälle uudistukselle. Teknologian kehitys on yksi muutos tämän päivän
työn luonteessa.
Koulutus ja työ kulkevat käsi kädessä ja ovat
yhteiskunnan kivijalka. Sivistyneessä ja hyvin työllistetyssä kunnassa on
myös turvallista asua. Sivistynyt kunta on turvallinen, ja lisää kaupunkilaisten hyvinvointia monella
eri tavalla.
Oppivelvollisuuslaki ja siihen liittyvät muut
muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2021. Ensimmäiset laajentuneen
oppivelvollisuuden piiriin tulevat nuoret ovat syntyneet 2006.
Onnittelut pitkäjänteiselle koulutuspolitiikalle, joka
vastaa nykypäivän haasteisiin ja turvaa nuorten työllistymismahdollisuuksia.
Olkaamme kaikki ylpeitä tästä muutoksesta. On jopa kansallinen ylpeydenaihe,
kun kaikilla suomalaisilla nuorilla on omasta sosioekonomisesta taustaan
riippumatta mahdollisuus jatko-opintoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti