Etäopinnot maaliskuusta 2020
Etäopiskelevat
peruskoululaiset tarvitsevat kaiken kannustuksen ja tuen kotiopiskeluunsa.
Oppimisen vaikeudet vaikeuttavat opiskeluohjeiden ymmärtämistä, työn
aloittamista, opiskelun vastausten kirjoittamista ja saattavat aiheuttaa paljon
henkistä kuormaa koululaiselle. Kuorma on suuri varsinkin, jos on kotona yksin
eikä lähellä ole ketään aikuista johon tukeutua. Pitää
muistaa, ettei lapsen yksinolo ole välttämättä helppoa. Lapselle kannattaa
soittaa säännöllisesti ja kysellä kuulumisia. Vaikka alle 13-vuotias lapsi
kokee olonsa turvalliseksi yksin kotona, ei hänellä ehkä ole valmiuksia
hätätilanteessa toimia oikein. Lapset muistavat tutkimusten mukaan vain puolet
annetuista turvallisuusohjeista. Tämä voi näkyä esimerkiksi niin, että lapsi
kokee nyt joutavansa ottaa vastuuta muustakin, kuin opiskelusta. esim.
ruuanlaitosta tai muista kotitöistä. On hyvä tarkkailla lapsen reaktioita, kun
hän joutuu jäämään yksin ja tehdä selväksi ohjeet ja säännöt sekä valmistaa
päivän ateria ja ruuat valmiiksi.
Oppimisvaikeuksista
kärsii viimeisten tietojen mukaan n. 20% väestöstä ja lukivaikeudesta 5-10:een %.
Oppimisen vaikeudet ilmenevät kielellisellä puolella, matematiikan
hahmottamisessa ja myös vahvasti toiminnan ohjauksessa sekä ohjeiden
ymmärtämisessä. Itsenäinen työ voi olla
haasteellista tai jopa mahdotonta ja uuvuttavaa. Lähiopetuksessa
näihin oppimisen haasteisiin oppilas saa koulussa tukea ja oppiminen edistyy. Erityinen
vaaranpaikka lukivaikeuksisen oppilaan kohdalla itsenäisessä opiskelussa on
edetä tehtävissä, jos niitä ei pystytä tarkistamaan menevätkö ne oikein.
Ennakoimattomat tilanteet ovat vaikeita etenkin
erityislapsille, joiden aivot eivät sopeudu muutoksiin kovin hyvin tai ei
ollenkaan. Valitettavasti tässä koronatilanteessa ympäristökään ei jousta. ohjeet
on otettava vastaan sellaisenaan ja etäopiskelu voi olla takkuista.
Henkisestä
yhteydenpidosta ikäihmisiin puhutaan, mutta on myös niin, että lapset ja
koululaiset tarvitsevat henkistä läheisyyttä tässä hetkessä. Isoäidit ja
isoisät ovat monesti lapsille tärkeitä. Isovanhempien, kummien, enojen, tätien
ja aikuisystävien tehtävä on tsempata lapsia opiskeluun kotona tämän
poikkeuslain aikana. Koululaiselta voi kysellä opiskelupäivien sujumisesta,
yksinolosta ja olla ylipäätään kiinnostunut lapsesta. Tämän yhteydenpidon aika
on tässä hetkessä. Digitaaliset yhteydenpitovälineet Skype ja Whats-App ja näköpuhelut
lähiomaisten kanssa kannattaa avata nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti